Tervetuloa!
Olen soitinrakentaja ja muusikko Jouni Kurki. Aloitin soitinrakennuksen 80-luvulla. Valmistuin Ikatan soitinrakennuskoulusta 1990 ja lisäoppia klassisen kitaran tekoon sain Roy Courtnalin oppilaana Brittein saarella. Ammatinharjoittajana olen toiminut vuodesta 1994. Työskentelin yhteistyössä Soitinrakentajat AmF soitinrakentajayhteisön kanssa vuosia ja muotoilin mm. nyt vakiintuneet 11-19 kieliset kanteleet. Nyt jatkan soitinrakennusperinnettä samassa verstaassa.
Olen rakentanut pääasiassa akustisia kielisoittimia mm. kanteleita, kitaroita, ukuleleja ja lyömäsoittimia kuten djembejä ja kehärumpuja. Pidän viikonlopun kestäviä rummunrakennuskursseja kysynnän mukaan. Soitinkorjaukset ja restaurointi kuuluvat myös olennaisena toimintaani.
Pyrin nykyään käyttämään kotimaisia tai eurooppalaisia puita trooppisten uhanalaisten puulajien sijaan. Myös pintakäsittelyaineissa olen siirtynyt shellakkaan, öljyihin ja vahoihin.
Verstaani sijaitsee Leppävirralla osoitteessa Tuikkalantie 2